Moni teistä on varmaan ihmetellyt, miksi olen viimeaikoina pitänyt niin hiljaiseloa blogirintamalla ottaen huomioon, että yleensä olen ollut suhteellisen aktiivinen bloggailija. Syy löytyy yksinkertaisesti siitä, että päädyin aloittamaan toiminimen rinnalla myös osa-aikaiset työt ja nykyinen työni sijaitsee eräässä kameraliikkeessä. Olen hurjan onnellinen siitä, koska vihdoin saan ns. oman alan töitä, vaikkakin osa-aikaisena. Näin ollen syksy on ollut hektistä aikaa, ja uuden oppiminen on vienyt kaiken ylimääräisen energian jota on löytynyt. Nyt kuitenkin tilanne alkaa hellittää ja uskallan keskittyä jo enemmän muihin juttuihin, kuten bloggaamiseen.
Miten teillä on syksy mennyt? Yritän kiriä teitä kaikkia tässä pikkuhiljaa kiinni ja lukea, että mitä mielenkiintoisa juttuja blogeistanne löytyykään :)

Arvaapa vaan onko tullut ihmeteltyä minne katosit!!! Kyllä! Muutama päivä sitten kyselin blogiystävältänikin tietääkö hän mitään liikkeistäsi. Eipä tiennyt.
Ihana juttu, että syy katoamistemppuusi oli näin positiivinen. Mahtavaa, kun olet päässyt oman alan hommiisi. Ihanaa, ihanaa, ihanaa!!! =)
Minulla on kaikki ennallaan eli tosi hyvin. =D
Kirjoittanut: Anu | 18.11.2009 klo 15.43
Ollaan oltu hiukan huolissamme mitä sinulle on tapahtunut, onneksi löytyi onnellinen vastaus poissaoloosi. Kuulit varmaan kyselymme ja tulit vastaamaan ;-) Onnea uudelle työllesi, ensin osa-aikaista ehkä myöhemmin vakkari.
Kirjoittanut: tia | 18.11.2009 klo 17.43
No niin kiva kuulla, että elämä kuljettaa uusiin hyviin haasteisiin :-)
Ajattelinkin, että olet niin työllistetty, ettei blogeille riitä aika.
Kirjoittanut: Mags | 18.11.2009 klo 19.26
Ihanaa kuulla teistä kaikista! Tuntuu, kuin viime kerrasta olisi jo hurjan pitkä aika :o ja ketään en ole varmastikaan unohtanut, päinvastoin. IKÄVÄ teitä on ollut <3
Kaikki on tosiaan hyvin, vain hyvin kiirettä on pidellyt ja tällöin on bloggauksen ollut pakko jäädä taustalle. Nyt kuitenkin aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja laittaa hösseliksi.
Jos blogin kokonaan lopettaisin, niin laittaisin tällöin erikseen ilmoituksen eli ns. viimeisen postauksen tai vaihtoehtoisesti lopettaisin koko blogin olon.
Kirjoittanut: Nia | 18.11.2009 klo 23.34
Eksyin tänne ja onpas upeita kuvia kick-offista! :)
Kirjoittanut: Vappu | 26.11.2009 klo 21.55
Hei Vappu, kiva, että löysit tiesi tänne!
Hienoa jos tykkäsit kuvista. Viime vuoden kick offista otin värikuvia setin, mutta tänä vuonna yritin saada hieman enemmän "dokumentointi"-fiilistä aikaan mustavalkoisuudella. Jotenkin se toimii kivasti kun kuvissa tapahtuu itsessään niin paljon niin jää persoonille enemmän tilaa loistaa ;)
Kirjoittanut: Nia | 26.11.2009 klo 22.05
Onpa kivoja uutisia, oman alan ja oman kiinnostuksen mukaiset työt voivat olla kiven takana! onnea siis kovasti :)
Kirjoittanut: Katja | 5.12.2009 klo 14.22