Tällä viikolla on vihdoin satanut taivaan täydeltä ja se onkin herättänyt luonnon eloon ja vihdoin pensaissa ja puissakin on lehdet jo täysin auenneet. Mieleni on monta kertaa tehnyt jo ostaa kesäkukkasia, mutta olen pidättäytynyt siitä vielä, koska satunnaisesti yöt ovat olleet vielä aika viileitä.
Olen myös alkanut miettimään, että mitä kivaa parvekkeelle laittaisi ja miten sen suojaisi niin, etteivät kisut pääse sieltä karkaamaan. Kanaverkko olisi yksi idea, mutta se näyttää jokseenkin karulta, enkä halua tilan muistuttavan mitään vankilaa. Jokin aitatyylinen ratkaisu voisi toimia, koska silloin kissat eivät pääsisi hyppäämään kaiteelle. Edullisesti esteen saisi varmaankin tehtyä jostakin bambu/pajujutusta tehtyä, mutta mielelläni ottaisin teiltä ideoita vastaan :)
Haluaisin myös, että siellä olisi lukunurkkaus, jonne voisi koleallakin säällä käpertyä viltin kanssa lueskelemaan. Tunnen, että parveke on jotenkin privaatimpi, kuin terassi, koska siellä kaiteet estävät suoran näkymän koko tilaan, joten siitä syystä sen mielummin loisin sinne kuin patiolle.
Puutarhan kanssa ollaan tehty nyt sellainen ratkaisu, että tämän kesän se saa aika pitkälti olla vielä sellaisenaan ja sitten jonakin kesänä kun se (toivottavasti jo vuoden päästä) laitetaan kuntoon, tulee siitä meille tällöin juuri meille täydellinen. Toinen vaihtoehto olisi aloittaa hiljalleen sitä rakentamaan, mutta näin perfektionistille se ei oikein ole vaihtoehto. Se on joko tai. Mielummin olen ilman ja kasvatan salaattia vesilasissa, kun tyydyn väliaikaisiin ratkaisuihin.
Sellaista tänne puutarharintamalle.. ei kummoista tällä kertaa. Muuten elämä onkin pyöritellyt laidasta laitaan, mutta en halua siitä täällä raportoida sen enempää.
Kertokaa te vuorostanne mitä teille kuuluu?
Ps. Melkein unohdin, leivoin eilen muffinsseja ja tässä teillekin alla niiden resepti, sekä kuva siitä miltä lopputulos näytti ;)
*****************************************************************
Suussasulavat muffinssit ala Nia
- 2 kananmunaa
- 2dl sokeria
- 2rkl tummaa kaakaojauhetta (Van Houten Cacao)
- maun mukaan pikakahvi espressojauhetta
- 1dl appelsiinimehua
- 2-3dl vehnäjauhoja
- 3tl leivinjauhetta
- juoksevaa margariinia n.50g
Vatkaa munat ja sokeri, lisää sen jälkeen kuivat aineet ja lopuksi lisää appelsiinimehu joukkoon. Annostele vuokiin ja paista n.15 minuutin ajan 200 asteessa. Lopuksi koristele herkulliset muffinssit tomusokerilla <3
Kuva:©Nia


Kissanpitävän parvekkeen rakentaminen on varmaankin melkoisen haasteellista, mutta ei ihan mahdoton tehtävä. :)
Bambu ja paju vaikuttavat mukavan luonnonmukaisilta materiaaleilta. Ja ehkä löydät mieleistäsi verkkoa. Myös rautakaupasta voisi löytyä tarpeeksi tiheäsilmäistä, mutta kuitenkin kanaverkkoa kauniimpaa verkkoa. Oletko muuten kurkkinut kissanomistajien nettipalstoja? Sieltäkin varmaan voisi saada kivoja ideoita.
Ei ole myöskään yhtään hassumpi idea laittaa puutarhan kerralla mieleisekseen. Puutarhanlaitossa haaveileminen ja suunnitteleminen on yksi hauskimmista vaiheista. Meillä on valmis suunnittelijan tekemä puutarhasuunnitelma, mutta en tiedä, milloin rupeamme toteuttamaan sitä.
Kirjoittanut: Celia | 24.5.2009 klo 15.47
Tuo kissan esto juttu onkin haastava, ne kun tuppaavat menemään pienemmästäkin aukosta jos tahtovat, meidän rontti tahtoi ja meni vaikka mistä.
Minulla aika hurahtanut nopeaan, tuntuu ettei riitä, luonnossa on niin paljon kuvattavaa, pyörälläkin kun nyt pääsen pitkästä aikaa huristelemaan aukesi enemmän kuvausmahdollisuuksia, korttejakin pitäisi saada aikaiseksi, sitten puutarha- ja kotihommatkin.
Kirjoittanut: tia | 24.5.2009 klo 20.15
Sinulle on blogissani jotain päivänpiristykseksi! :-)
Kirjoittanut: Pami | 30.5.2009 klo 9.34
Tia: Aika paljon olen kaikenlaisilla palstoilla ja nettisiteilla vieraillut ja aika samankaltaisia kanaverkkovirityksiä jokapuolelta löytyy. Pitää jatkaa etsintää vielä :)
Pami: Kiitos kaunis, pitää käydä kurkkaamassa!
Kirjoittanut: Nia | 3.6.2009 klo 14.49